Suomessa tehdään rutiininomaisesti varhaisraskauden seulontoja, eivätkä monet tiedä, etteivät ne ole pakollisia. Minä ja mieheni olemme päättäneet kieltäytyä niistä. Lapsen mahdolliset poikkeavuudet nähdään aivan yhtä hyvin myös myöhäisemmissä tutkimuksissa, jotta vanhemmat voivat henkisesti valmistautua erilaisen lapsen tuloon. Varhaisraskauden seulonnoissa ei todeta muuta kuin poikkeavuuksia, joita ei voi parantaa, esim. downin syndrooma. Tulosten perusteella monet vanhemmat päätyvät aborttiin. Meille abortti ei ole optio. 10-viikkoinen sikiö on jo ihmisyksilö, jonka kaikki sisäelimet ovat kehittyneet. Mielestämme kenelläkään ei ole moraalista oikeutta tappaa sitä.
Varhaiset tutkimukset eivät tuo täyttä varmuutta lapsen vammaisuudesta. Eräs tuttavapariskunta sai hälyttävän tuloksen (massiivinen niskaturvotus jne.). Moni muu olisi abortoinut, mutta he eivät - ja lapsi oli syntyessään täysin terve. Varhaiset tutkimukset eivät todellakaan toteuta "lapsen parasta" - mikä paras on semmoinen tutkimus, jonka ainoa päämäärä on tappaa mahdollisesti vammainen sikiö?
Ei downin syndroomakaan saisi olla kuolemantuomio. Ihmiset abortoivat täysin ajattelemattomasti! Monet down-lapsista tuottavat suurta iloa vanhemmilleen ja muillekin ihmisille ja lisäksi nauttivat elämästään. Vaikka monet ovat henkisesti jonkin verran jälkeenjääneitä, syntyy jatkuvasti myös down-lapsia, joilla on normaali älykkyysosamäärä - joillakin jopa normaalia korkeampia, esim. 120. Tässä videolla nuori klarinetisti Sujeet Desai, jolla on downin syndrooma, soittaa Mozartin klarinettikonserttoa:
http://www.vimeo.com/1068775
Onko teillä kokemusta seulonnoista kieltäytymisestä? Monet lääkärit suhtautuvat kuulemma kaltaistemme vanhempien mielipiteeseen epähienotunteisesti ja suvaitsemattomasti.